perjantai 20. syyskuuta 2019

GHOSTBUSTERS ELI HAAMUJENGI


Oma töherrys vuosimallia 2013



Aluksi oman blogi – aiheen valitseminen on ylivoimaisen vaikeaa mutta sitten päädyin erääseen lapsuuteni lyhytaikaiseen villitykseen. Kyseinen franchise tekee silloin tällöin takaisinpaluun, kuten esim. Batman, Teini – Ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat, Simpsonit, Sonic The Hedgehog jne. Blogissa kerron oman käsitykseni Haamujengistä ja kuinka olen suhtautunut siihen hämärästä 1980 – luvusta alkaen.

En ole koskaan ollut suuri Haamujengi – fani vaikka olen katsonut kaikki kolme elokuvaa: ”Haamujengi” (1984), ”Haamujengi 2” (1989) ja ”Ghostbusters” (2016). Katsoin 1990 – luvun lopulla Neloselta ”Tosi Viilee Haamujengi” piirrossarjaa, pelasin myöhemmin videopeliä ”Ghostbusters: The Video Game” (2009), olen omistanut joitakin oheistuotteita ja lukenut nivaskan vanhoja Haamujengi – sarjakuvia 1980 – 1990 lukujen taitteelta. Hämäristä muistikuvista 1990 – luvun alussa muistan hienot mutta vähän huonosti valmistetut The Real Ghostbusters- lelut. Haamuauto Ecto – 1 on aina ollut eräs henkilökohtainen suosikkini vuoden 1989 Batman – elokuvan batmobilen lisäksi.
  Ecto – 1
 
Varsinainen kiinnostus Haamujengiin alkoi alkuvuodesta 1998. Näin eräässä lelulehdessä mainoksen markkinoille tulevista ”Extreme Ghostbusters”- leluista. Mukana oli tiedote että piirrossarja ”Tosi Viilee Haamujengi” alkaa pyöriä Nelosella keskiviikkoisin. Uusi piirrossarja herätti tuolloin 12 – 13-vuotiaan pojan kiinnostuksen ja katsottuani sarjaa, opin ymmäertämään Haamujengiä paremmin.

Extreme Ghostbusters- lelufiguureja: Kylie, Roland, Egon ja Eduardo

  Joitakin haamufiguureja

     Ecto – 1 leluauto
Protoniaseita ja haamuansa leluversioina

Tosi Viilee Haamujengi” on 40 jaksoa sisältävä yhden tuotantokauden mittainen amerikkalainen piirrossarja. Sarjaa esitettiin Yhdysvalloissa syys- joulukuussa 1997. Suomessa Nelonen esitti sarjaa suomeksi jälkiäänitettynä vuosina 1998 – 1999. Jälkiäänityksessä oli samat äänet kuin muutama vuosi aiemmin Kolmoselta tulleessa ”Prätkähiiret Marsista”. Molemmat piirrossarjat jälkiäänitti ”Film and Cartoon Finland” yhtiö.

 
Tosi Viilee Haamujengi: Garrett Miller, Slimer, Kylie Griffin, Eduardo Rivera, Roland Jackson ja Egon Spengler. Egon oli jo mukana alkuperäisessä Haamujengissä ja toimii uuden ryhmän opastajana/valvojana.

Päästyäni sisälle piirrossarjaan ja vuoden 1984 elokuvaan, olin täysin myyty. Aloin kaavailla omia tarinoita The Real Ghostbustersille ja Extreme Ghostbustersille. Kyseessä ovat siis vanha ja uusi Haamujengi.

Haamujengin perustivat alun perin kolme yliopistosta erotettua professoria 1980 – luvun puolivälissä: Ray Stantz, Peter Venkman ja Egon Spengler. Kaupungissa oli alkanut ilmetä paranormaaleja ilmiöitä ja aaveet terrorisoivat kaupungin asukkaita. Egon joka oli kolmikon älykkäin ja varautunein jäsen, kehitti erilaisia haamunseurantamittareita, protoniasepakkauksia ja aaveenpyydystyslaitteita. Haamujengi sai mainetta kun se pyydysti eräässä hotellissa ensimmäisen aaveensa (Slimer). Kun ryhmään liittyi vielä Winston Zeddemore niminen työtön työnhakija, klassinen Haamujengi oli syntynyt.

The Real Ghostbusters: Peter Venkman, Ray Stantz, Egon Spengler ja Winston Zeddemore

Monien vaikeiden aaveiden, mörköjen, demonien ja muiden kummajaisten pyydystämisen, epä- ja ennakkoluuloisten virkamiesten ja viranomaisten, joidenkin asiakkaitten maksamattomien laskujen mutta ennen kaikkea paranormaalien ilmiöiden kadottua Haamujengi meni konkurssiin 1990 – luvun alussa ja kaikki neljä lähtivät hiljentyneinä omille teilleen. Tosin Egon jäi Slimerin kanssa asumaan paloasemalle jatkaen tutkimuksia.
 
 Egon Spengler

Muutama vuosi Haamujengin hajoamisen jälkeen Egon sai töitä lukiosta. 1990 – luvun lopulla Egon sai tilaisuuden luennoida paranormaalista elämästä. Luennolle osallistui vain neljä opiskelijaa Eduardo Rivera, Garrett Miller, Roland Jackson ja Kylie Griffin. Jälkimmäinen opiskelija oli uskollinen ihailija Egonille. Samoihin aikoihin kaupunkiin rakennettiin metroa jolloin muinainen demoni Achira pääsi vapaaksi. Achira ryhtyi levittämään paisetautia jonka uhriksi myös Egon joutui.

Achira, muinaisen Mesopotamian demoni

  Roland ja Egon (HUOM! Egonin paiseiset kasvot Achiran hyökkäyksen jäljiltä)


Achiran aiheuttaman vitsauksen takia Egonin puhelin alkoi taas soida ja takaisin kuvioihin palanneella entisellä sihteerillä Janine Melnitzilla oli täysityö vakuuttaa, ettei Haamujengi ollut enää toiminnassa. Tilanne kävi niin kriittiseksi että Eduardo, Garrett, Roland ja Kylie päättivät perustaa Haamujengin uudelleen ja panna Achiran pois päiviltä. Egon vastusti päätöstä vedoten hajoamispisteessä oleviin varusteisiin ja hirveässä kunnossa olevaan haamuautoon. Roland joka oli näppärä mekaanikko, sanoi Egonille: ”Älä Egon murehdi! Sinä annat ohjeet ja minä hoidan loput!”.


Muutamassa tunnissa haamuauto oli kuin uudelleen syntynyt. Varusteiden taso ja protoniaseiden sädevoima paranivat huollon yhteydessä. Vaikean taistelun jälkeen Achira pyydystettiin haamuansaan jolloin kaikki paisetaudista kärsivät, mukaan lukien Egon parantuivat. Muutama viikko Haamujengin aloitettua taas toimintansa, kaupunkiin alkoi jälleen ilmestyä paranormaaleja ilmiöitä: Juutalainen savihirviö Golem, renessanssiajan demoni Luco, vampyyripellet, pitkähiuksinen Pillipiipari, kyseenomainen myyntimies, irlantilainen menninkäinen, lapsia sieppaava Grundel maahinen jne.

             Golem

      Luco

Ensimmäinen vampyyripelle Rolandin kimpussa

  Loput vampyyripellet

Eduardo pyydysti ensimmäisen vampyyripellen, joten jäljellä olevat kostivat toverinsa menetyksen. Tämä lelumainen vampyyripelle puri Eduardoa mutta jäi myöhemmin haamuauton alle.

  Eduardo pureman jälkeen (tässä hän ”syö” Rolandin joka erehtyi nauramaan. HUOM! Vampyyripellet hyökkäävät nauravien uhrien kimppuun)

 Vampyyripellejen johtaja

Pillipiipari ihmismuodossa

Pillipiipari todellisessa haamumuodossa

           Myyntimies

 Menninkäinen Irlannista



  Grundel Kylien kimpussa. Vanha Haamujengi pyydysti Grundelin jo 1980 – luvulla mutta hän tekee paluun paettuaan saastesäiliöstä.


The Real Ghostbustersille kehitin tarinoita jotka sopivat 1980 – 1990 luvun taitteeseen: ”Kiinalainen Pikkudemoni Chinatownissa”, ”Elvis – Haamun Comeback”, ”Yksisilmäinen Järvipeto” ja ”Jättiläinen Moskovassa”. Extreme Ghostbustersille kehitin vain kaksi tarinaa: ”Haamujengi Kohtaa Kykloopin” ja ”Ihmiskettujen Veriset Kynnet”.

Innostukseni Haamujengiin oli rajaton. Haaveilin mm. Haamujengin haalareihin pukeutumisesta, painavan protoniasepakkauksen kantamisesta, vanhojen oheistuotteiden keräämisestä/omistamisesta, sarjakuvalehtiin tutustumisesta ja monesta muusta mikä jäi väliin kuumimman Turtles – buumin aikoihin 1990 – luvun alussa.


Teini – Ikäisten Mutantti Ninja Kilpikonnien ja Haamujengin yhteinen sarjakuvaseikkailu vuodelta 2014


Muihin asioihin kiinnostuminen vei huomioni Haamujengiin moneksi vuodeksi. Egon Spenglerin esittäjän Harold Ramisin kuolema vuonna 2014, YouTubessa vastaan tulleet vanhat The Real Ghostbuster- lelumainokset ja vuoden 2016 ensi – iltaan tullut ”Ghostbusters”- elokuva naisnäyttelijöillä herättivät kiinnostukseni uudella näkökulmalla.

Harold Ramis

Ghostbusters (2016) elokuvanjuliste