tiistai 10. joulukuuta 2019

HE-MAN AND MASTERS OF THE UNIVERSE


He – man ja Skeletor, oma töherrys vuosimallia 2014

Aiheen valitseminen ja aloittaminen ovat aluksi ylivoimainen haaste, mutta pienen harkinnan jälkeen päätin tehdä blogin eräästä 1980 – luvun kulttihahmosta, He – manista. Hän on ”Masters of The Universe” sarjan päähahmo.

He – man ja muut sarjan hahmot näkivät päivänvalon vuonna 1982 kun Mattel toi markkinoille luomansa ”Masters of The Universe” lelut ja oheissarjakuvan. Franchise tuli niin suosituksi, että Filmation tuotti kultti TV – sarjan ”He – man and The Masters of The Universe”. Sarjaa esitettiin vuosina 1983 – 1985.

Oheissarjakuva vuodelta 1982

He – man lelufiguuri 1980 – luvulta

He – man and The Masters of The Universe oli Filmationin tunnetuin ja tuottoisin piirrossarja

Sarjan alkuperäisessä dubissa hahmojen ääninä olivat mm. John Erwin, Alan Oppenheimer ja Linda Gary. Lupaavan ja opettavaisen piirrossarjan kuolinisku oli muutamaa vuotta myöhemmin ns. He – manin tyttöversio ”She – ra: Princess of Power”. Sarjaa esitettiin syyskuusta 1985 joulukuuhun 1986.

John Erwin

Alan Oppenheimer

Linda Gary

He – manin kaksoissisko She – ra ei saanut samanlaista vastaanottoa kuin veljensä. Sarja jäi kahteen tuotantokauteen. Tuotantoyhtiö Filmation kaatui vuonna 1989 epäonnistuneeseen avaruuden villin lännen sarjaan ”Bravestarr”. Tosin yhtiöllä oli ollut talousvaikeuksia He – manin suosion laskettua.

She – ra on valitettavasti jäänyt He – manin varjoon

Bravestarr oli Filmationin viimeinen ja huonosti menestynein piirrossarja

Gary Goddardin ohjaama ”Masters of The Universe” saapui ensi – iltaan vuonna 1987. Elokuva osoittautui taiteelliseksi ja taloudelliseksi flopiksi. Pääosissa ovat Dolph Lundgren ja Frank Langella. Tämän jälkeen He – manista on yritetty tehdä uutta ja parempaa filmatisointia. Fanien pettymykseksi tuottajasta, ohjaajasta, käsikirjoittajasta, käsikirjoituksesta, näyttelijöistä ja elokuvan lopullisesta ilmeestä ei olla päästy yksimielisyyteen.

Elokuva oli aikoinaan täydellinen fiasko, nykyään se on klassikko

Frank Langella Skeletorina ja Dolph Lundgren He – manina

He – mania yritettiin elvyttää 2000 – luvun alussa uudella piirrossarjalla. Sarjaa esitettiin vuosina 2002 – 2004 mutta se sai ristiriitaisen vastaanoton.

Vuoden 2002 piirrossarja ei ole kyennyt saavuttamaan vanhan He – manin veroista suosiota

Koko tarina alkaa Eternia nimiseltä planeetalta, jota hallitsee kuningas Randor ja kuningatar Marlena. Eräänä päivänä Käärmevuoren valtias Skeletor hyökkää joukkoineen Eterniaan. Harmaakallon linnan valtias Velhotar kutsuu Eternian kruununperillisen prinssi Adamin luokseen ja antaa voimamiekan. Laiskana ja vastuuttomana pidetty prinssi muuttuu Eterniaa ja Harmaakallon linnaa suojelevaksi He – maniksi. Siitä lähtien He – man on tehnyt Skeletorin aikeet tyhjiksi.
Prinssi Adam

Adamin lisäksi vain kolme muuta tuntevat He – manin salaisuuden: Velhotar, kuningas Randoria kauan ja uskollisesti palvellut Asemies ja kuninkaallinen epäonnentaikuri Orko.

Vain he tuntevat He – manin salaisuuden: Asemies, Velhotar ja Orko

Olen tuntenut He – manin jo pikkupojasta lähtien vaikka synnyin suurimman He – man huuman jälkeen. Minulla oli kirpputorilta ostettuja ”Masters of The Universe” leluja, sekä katsoin VHS – kaseteilta piirrossarjaa. Tavoitteena olisi hankkia 18 centtimetriset He – man ja Skeletor figuurit. HEO:n mukaan niiden kpl hinta on 70 €.
18 centtimetriset He – man ja Skeletor retrofiguurit jotka ovat vain kaukainen haave


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti