keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

ROOVERIT (UNOHDETTU 1990-LUVUN PIIRRETTY)



Aiheen valitseminen ja aloittaminen ovat joka kerta vaikeaa. Pitkään pohditun harkinnan jälkeen päätin tehdä blogin eräästä 1990 – luvun lopun amerikkalaisesta piirrossarjasta, Roovereista. Blogissa käsittelen piirrossarjaa, piirrossarjan tarinaa ja omakohtaisia kokemuksia.

Rooverit on yhden tuotantokauden omaava ja kolmentoista jakson sisältävä amerikkalainen piirrossarja. Sarjaa esitettiin Kids' WB- kanavalla syyskuusta 1996 helmikuuhun 1997. Sarjan loivat Tom Ruegger ja Jeff Gordon. Ruegger käsikirjoitti sarjan yhdessä Mark Seidenbergin kanssa, ohjaajana toimi Herb Moore ja sarjan tuotti Bob Doucette.

Tom Ruegger

Sarjassa hahmojen äänissä olivat mm. Jess Harnell, Tress MacNeille, Kevin Michael Richardson, Jeff Bennett, Frank Welker, Joseph Campanella, Jim Cummings ja Sheena Easton.

Jess Harnell

Tress MacNeille

Kevin Michael Richardson 
Jeff Bennett


Frank Welker 
Joseph Campanella


Jim Cummings

Sheena Easton

Suomessa sarjaa esitettiin tekstitettynä Nelosella tammi- toukokuussa 1998 ja uusintana toukokuussa 1999. Jos tämä sunnuntai – iltapäivisin esitetty piirretty olisi tuolloin dubattu suomeksi, sen jälkiäänityksen suomalaisääniksi olisivat sopineet Santeri Kinnunen, Eija Vilpas, Jarmo Koski, Antti Pääkkönen, Pekka Lehtosaari, Tom Wentzel, Esa Saario ja Mari Laari.

Koko piirrossarjan tarina alkaa New Mexicon kaupungissa Socorrossa. Professori William F. Shepherd työskentelee kenraali Parvolle joka luo Shepherdin avulla ihmismäisiä koiria palkkasotureiksi. Käytettyään riittävästi Shepherdiä hyväkseen, Parvo asentaa pommin Shepherdin laboratorioon ja olettaa tämän kuolleen räjähdyksessä.

Shepherd kuitenkin selvisi hengissä, huomasi omaavansa telepaattisia kykyjä, otti uudeksi nimekseen Isäntä ja ryhtyi perinnöllisyyslääkäriksi. Estääkseen Parvon pahat aikomukset, Isäntä kutsui telepatialla luokseen kuusi koiraa. Salaiseen tukikohtaan saapuivat kultainennoutaja, rottweiler, pitkäkarvainen collie, siperianhusky, dobermanni ja poikkeuksellisen kookas vanhaenglanninlammaskoira.

Isäntä

Rooverit normaaleissa koiramuodoissaan

Koirat saavat nopeasti ihmismäisen muodon Shepherdin keksimällä muodonmuutoskammiolla johon kuuluvat myös puhekyky ja supervoimat. Tutustuttuaan Isäntään, apuvälineisiin, kulkuneuvoihin, voimiinsa ja ennen kaikkea toisiinsa, Hunter, Colleen, Exile, Blitz, Shag ja Muzzle (käytössä vain äärimmäisissä tapauksissa) muodostavat Rooverit – tiimin ja taistelevat kenraali Parvoa ja tämän assistenttia Groomeriä vastaan.

Rooverit toiminnassa: Exile, Shag, Hunter, Blitz ja Colleen

Muzzle on niin hurja rottweiler, että hänet on pakko pitää pakkopaidassa, kuonokopassa ja häntä kuljetetaan nokkakärryillä. Jos Roovereilla on vastassa ylivoimainen vastustaja, yleensä Muzzle päästetään irti jolloin hän syö tai pieksee pahanpäiväisesti uhrinsa.

Kenraali Parvo ja Groomer. Todellisuudessa Parvo on ihmiseksi muuttunut kissa joka peittää todellisen ulkomuotonsa. Parvo oli ns. professori Shepherdin varhaisin onnistunut koe.

Itse tutustuin Roovereihin helmikuisena sunnuntaina 1998 ja kun näin jakson ”Let Sleeping Dogs Lie”, olin täysin myyty. 12 – 13-vuotiaan mielikuvitusrikkaan pojan mielikuvitus juoksi kuin venäjänvinttikoira suden perässä ja olin kuin mies vieraalla tähdellä (tarkoitan tällä että mielessä pyöri: ”No voihan mahoton! Mikä, mikä se oli?! Mikä kumma se oli?!”).

Tahtoisin myös tuoda esille että Roovereiden ainoa narttujäsen Colleen (pitkäkarvainen collie) oli myös ensimmäinen mieleiseni turri – seksisymboli. Miksikö? Hänelle on animoitu hyvä vartalonmuoto, hän on päättäväinen, peloton, hän pitää kuria, hänelle ei ryttyillä ja hän on taitava itsepuolustuslajeissa.

Colleen vauhdissa. Kohtaus sarjan ensimmäisestä jaksosta ”Let's Hit The Road”

Muistelisin myös, etten pitänyt Parvoa ja Groomeriä tarpeeksi riittävinä vihollisina Roovereille, joten loin mielikuvituksellani heille lisää vihollisia. Muistikuvieni mukaan otin joistakin vanhoista piirretyistä vierailevia pahiksia Roovereita vastaan, kuten professori Baxter Stockman 1980 – 1990 luvun taitteen Turtles – piirretystä, kokoaan muuttava noitakissa Catrina 1980 – luvun My Little Pony- sarjan jaksosta ”Escape From Catrina” ja Lucky Luke- sarjakuvasta villin lännen kauhukakara Billy The Kid.

Baxter Stockman 1980 – 1990 luvun Turtles – animaatiossa. Hahmon alkuperäisäänenä toimii Pat Fraley ja VHS: lle tehdyssä jälkidubissa suomalaisäänenä toimii Tom Wentzel. Muistikuvieni mukaan kehitin mielessäni tarinan jossa Baxter yrittää samoilla keksinnöillä tuhota Rooverit kuten kilpikonnat aikaisemmin (tosin Baxter ei käyttänyt Roovereita vastaan hiirenpyytäjiä ja mekaanista Tomppeli – hämähäkkiä). Rooverit kuitenkin romuttivat Baxterin tuhokoneet ja luovuttivat hänet viranomaisille.

Catrina vuoden 1985 My Little Pony- jaksossa ”Escape From Catrina”. Hahmon äänenä toimi Tammy Grimes (1934 – 2016). Muistan luoneeni tarinan jossa Catrina otti rajusti yhteen Roovereiden kanssa mutta ainoa heistä joka pärjäsi Catrinalle, oli Colleen. Taitavien ja nopeiden itsepuolustusliikkeidensä ansiosta Colleen pieksi Catrinan perusteellisesti ja paiskasi Grand Canyonin syvyyksiin, jonne Catrina putosi huutaen pää edellä.

Billy The Kid, villin lännen kauhukakara jonka Lucky Luke on päihittänyt kahdesti. Loin tarinan jossa Billy melkein teki Roovereista selvää jälkeä mutta kun Muzzle päästettiin irti, Billy sai sellaisen kurituksen, ettei enää välittänyt kohdata Roovereita uudelleen.

Tietysti keksin myös omiakin pahiksia kuten Agenttiketut ja superongelmapoika Peter MacBeth. Eräs asia jonka olin jo melkein unohtanut 21-vuoden aikana, oli että kaavailin vähän aikaa tarinaa Rooverit VS Teini – ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat. Tarinan toteutus ei koskaan onnistunut mutta kuvitelmani mukaan Rooverit ottivat ensin yhteen ninja kilpikonnien kanssa mutta sitten he yhdistivät voimansa pysäyttääkseen Parvon ja Silppurin aikeet.

Leonardo VS Hunter

Jostain kumman syystä Rooverit oli niitä Nelosen piirrettyjä jotka menivät monelta ohi ja nykyään tämä piirrossarja on maailmanlaajuisesti ”unohdettujen tapausten hautausmaalla”.

Rooverit kiittävät seurasta ja toivottavat hyvää jatkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti