maanantai 7. lokakuuta 2019

JAZZIN TAHDISSA



Aiheen valitseminen ja aloittaminen ovat vaikeaa. Lopulta päädyin jazziin, tuohon yhteen maailman tunnetuimmista musiikin tyylilajin edustajista bluesin ja rockin lisäksi. Blogissa käsittelen omakohtaisia kokemuksia, jazzin historiaa ja mainintaa kuuluisista jazzmuusikoista.

OMAKOHTAISIA KOKEMUKSIA

Tutustuin jazziin vuonna 1997 ollessani 12-vuotias. Meillä oli kotona ”Microsoft Encarta 96 Encyclopedia” jossa oli laajat jazz – tiedostot ja äänitteet. Niiden avulla tutustuin sellaisiin jazzlegendoihin kuin Duke Ellington, Count Basie, Wes Montgomery, John Coltrane ja Sonny Rollins.

Duke Ellington

Count Basie

Wes Montgomery

John Coltrane

Sonny Rollins

Varsinainen kiinnostus ja innostus jazziin käynnistyi vuosien 2016 – 2017 taitteessa. Osallistuin Kamun jazziltoihin ja olin tuolloin jättänyt taakseni epäonnistuneet pop- ja rockjutut. Ehdotin Tomi Pekkolalle ja Haminan kaupunginvaltuustolle jazz – piirin perustamista. Tavoitteena oli että Haminalla olisi oma jazzyhtye, jottei aina tarvitse järjestää ulkopuolista ja kallista esiintyjää.

Olen jazzin tyylilajeista sitä mieltä että swing ja dixieland ovat ”vanhanajan jazzia”, bebop, cool jazz, hard bop ja modaalinen jazz ovat ns. ”1950 – luvun jazzia” sekä fuusiojazz ja free jazz ovat eräänlaista ”epäjazzia”.

HISTORIA

Jazz syntyi 1800 – luvulla New Orleansissa silloisten Afrikasta tuotujen mustien orjien toimesta. He yhdistivät valkoisten herrojen klassista musiikkia ja omaa afrikkalaista alkuperäismusiikkia. Jazz kehittyi vasta 1890 – 1910 luvuilla. Jazz oli aluksi suurin osin mustien keskuudessa suosittu musiikki. Valkoinen väestö kielsi alkuperäisten afrikkalaisten soittimien käytön, jolloin mustat rakensivat itse omat soittimensa. Varhaiset suositut länsimaiset soittimet trumpetti, klarinetti ja pasuuna lunastivat paikan jazzin soitossa.

Trumpetti

Klarinetti

Pasuuna

1900 – luvun alussa valkoihoiset alkoivat myös kiinnostua jazzista. Valkoihoisista koottu jazzyhtye Original Dixieland Jass Band teki maailman ensimmäisen jazz – levytyksen vuonna 1917.

Kasvava äänilevyteollisuus lisäsi jazzin ja jazzsoittajien kysyntää 1920 – luvulla. Jazz oli jo aikaisemmin levinnyt New Orleansista itärannikolle ja sieltä eteenpäin mm. Chicagoon ja New Yorkiin.

Jazz rantautui Suomeen 1920 – luvun alussa, todennäköisesti Kotkaan (Kotkaa pidetään suomalaisen jazzin syntykaupunkina). Aluksi jazzia soittivat työläisten orkesterit sekä englanti ja ruotsi olivat yleiset laulujazzin kielet. Suomalaisessa jazzissa harmonikka lunasti ns. ”haitarijazzin” aseman. Haitarijazz piti pintansa talvisotaan saakka.

Tällaisia olivat varhaiset suomalaiset jazzyhtyeet

Louis Armstrong (1901 – 1971) joka oli saanut mainetta Fletcher Hendersonin (1897 – 1952) orkesterin trumpetistina, ryhtyi 1930 – luvulla kehittämään jazzia. Kehitys nosti jazzin arvostusta ja kasvatti orkestereita suuremmiksi.

Louis Armstrong

Orkesterit kasvoivat ja näin syntyi swingiä soittavia big bandeja. Suurille big bandeille improvisointi oli vaikeampaa kuin tavallisille jazzkokoonpanoille. Tunnettuja swingin mestareita ovat olleet mm. Duke Ellington (1899 – 1974), Glenn Miller (1904 – 1944) ja nuorena poistunut Charlie Christian (1916 – 1942).

Duke Ellington

Glenn Miller

Charlie Christian

Swing aiheutti kaupallistumisen ja viihteellistymisen. Jazzmuusikot ryhtyivät kilpailemaan keskenään, uusia muusikoita tuli mukaan ja syntyi bebop. Toinen maailmansota keskeytti jazzin kehityksen. Yhdysvalloissa vallitsi levytyskielto vuosina 1943 – 1944. Tuona aikana kaupallinen jazz kärsi jolloin bebopille tuli kysyntää.

Bebop kasvatti afroamerikkalaisten ylpeyttä. Tämä vaikutti 1950 – luvulla mustien kansalaisoikeustaisteluihin. Piano lunasti nopeasti aseman uudessa tyylisuunnassa ja bebop oli ensimmäinen jazztyylilaji jota ei tanssittu. Vallankumouksellisuutensa takia bebopista ei syntynyt tavallisen kansan keskuudessa suosittua. Swing säilytti keskivertoihmisten suosion.

Bebopin myötä syntyivät cool jazz ja hard bop. Kaupallisen jazzin suosio laski rajusti, big bandit väistyivät pienempien yhtyeiden tieltä ja laulettavan jazzin asema harventui. Tunnettuja bebop – soittajia ovat olleet mm. Dizzy Gillespie (1917 – 1993), Charlie Parker (1920 – 1955), Thelonious Monk (1917 – 1982) ja Joe Pass (1929 – 1994).

Dizzy Gillespie

Charlie Parker

Thelonious Monk

Joe Pass

MAININTAA JAZZIN MESTAREISTA

Mikä on oma käsitykseni tunnetuista jazzin uran uurtajista? Duke Ellington hallitsi hyvin suurimääräiset orkesterit, Glenn Miller soitti taitavasti instrumentaaleja kuten ”In The Mood” ja ”Moonlight Serenade”. Parhaimmat tulokset syntyivät kun Miller toimi orkesterinsa kanssa levylaulajien säestäjinä.

Esim. Ray Eberlen (1919 – 1979) tulkinta kappaleesta ”When You Wish Upon A Star” joka on ”Pinokkio” elokuvan pääkappale. Elokuvassa kappaleen esitti Cliff Edwards (1895 – 1971) joka tunnettiin paremmin nimellä Ukulele Ike. Hän antoi myös elokuvassa äänensä Samu Sirkalle.

Ray Eberle

Ella Fitzgerald (1917 – 1996) oli yksi maailman tunnetuimmista naispuolisista jazzlaulajista esim. Julie Londonin (1926 – 2000), Anita O'Dayn (1919 – 2006) ja Peggy Leen (1920 – 2002) ohella. Fitzgerald oli myös yksi niistä ikivihreistä viihdelegendoista mm. Louis Armstrongin, Count Basien, Frank Sinatran ja Bing Crosbyn rinnalla.

Ella Fitzgerald

Julie London

Anita O'Day

Peggy Lee

Charlie Parker ja John Coltrane ehtivät jättää lyhyiden elämiensä aikana leimansa ”saksofonijazziin” ja tenorisaksofonin soittoon. Sonny Rollins tuli 1950 – luvun puolivälissä tunnetuksi hard bop – linjastaan. Hänen uusia mullistavia kappaleitaan olivat tuolloin ”Tenor Madness” ja ”St. Thomas”.

Wes Montgomery ja Barney Kessel mullistivat ”kitarajazzin” uuteen uskoon. Fuusiojazzin kohdalla loistavaa työtä ovat tehneet Colosseum, Gary Moore, Jeff Beck ja Frank Zappa.


Colosseum

Gary Moore

Jeff Beck

Frank Zappa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti